Archive for the 'Internet' Category


Urkkiminen jatkuu 0

Aiemmin olen kirjoittanut koulussani, Omniassa harjoitetusta tietokoneiden käytön valvonnasta NetOP ohjelmalla. Käytyäni kirjeenvaihtoa rehtorimme kanssa sain vastauksen jossa ilmaistiin että sen käyttöä tullaan jatkamaan sillä koulun sekä muiden ammatillisten oppilaitosten tekemän selvityksen mukaan lainsäädäntö ei yksiselitteisesti säätele kyseisen ohjelmiston tai vastaavien käyttöä eikä myöskään siten ole yksiselitteisesti osoitettavissa, että kyseessä olevien ohjelmistojen käyttö olisi kiellettyä.

Omniassa katsotaan ohjelman palvelevan opetuksen toteuttamisessa joten sen käyttöä jatketaan, kuitenkin ohjeistamalla opettajia tarkemmin. Jokatapauksessa tämän lukuvuoden alussa NetOP:ta on käytetty aktiivisemmin kuin koskaan, oppilaiden työpöytien valvontaan.

Omnia teki myös selvityspyynnön tietosuojavaltuutetulle, mutta kannanottoa asiaan ei kuulemma ole tullut. Kuitenkin tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio on aiemmin tyrmännyt (HS 22.2.2009) tämänkaltaisten valvontaohjelmien käytön, “Jo internetin selailu kuuluu viestintäsalaisuuden piiriin, eikä näin ollen käytön valvominen ole sallittua. Lain mukaan asiasta ilmoittaminen ei muuta asiaa”, sanoo Aarnio.

Stadilogin 0

Helsingin kaupungin kirjastoissa olevassa wlanissa (SSID: stadinetti) on selainpohjainen kirjautuminen kirjastokortin numerolla ja tunnusluvulla. Jos haluaa käyttää vain ssh yhteyttä joutuu avaamaan selaimen ja kirjautumaan sisään jotta järjestelmä päästää sinut internettiin.

Stadilogin.pl kirjautuu automaattisesti sisään ilman selainta ja ilmoittaa graafisesti onnistuiko kirjautuminen. Skripti pitää ajaa käsin stadinettiin yhdistämisen jälkeen, ja uudestaan kun istunto on vanhentunut. Skriptin ajamisen voi kuitenkin automatisoida stadinettiin yhdistämisen jälkeen wicd -ohjelmalla mutta istunnon vanhettua skripti pitää ajaa käsin.

Stadilogin.pl vaatii toimiakseen että seuraavat paketit on asennettuna; perl, libwww-mechanize-perl, libgtk2-notify-perl sekä tiedosto suoritusoikeudet.

#!/usr/bin/perl

# Autologin for stadinetti
#
# Author; Timi Wahalahti <timi.wahalahti@gmail.com>
# Thanks to; Miiro Lindfors
# Lisensoitu ketä-vittua-kiinnostaa lisenssillä

use WWW::Mechanize;
use Gtk2::Notify -init, "stadinetti";

my $mech = WWW::Mechanize->new();
my $user = '<tunnus>'; #username
my $pass = '<salasana>'; #salasana
my $url = 'http://google.fi'; #haettava url

#notifyt skenaarioille succes ja failed
my $success = Gtk2::Notify->new("Kirjautuminen stadinettiin onnistui!", "Käytettiin tunnusta: $user\nIstunto vanhenee 45min kuluttua");
my $failed = Gtk2::Notify->new("Kirjautuminen stadinettiin epaonnistui!", "Käytettiin tunnusta: $user\nTarkista tunnus ja salasana");

#haetaan sivu, syötetään login lomakkeeseen $user sekä $pass ja lähetetään lomake
$mech->get( $url );
$mech->submit_form(
form_name => '',
button => 'mode_login',
fields => {
user => $user,
pass => $pass,
}
);

#Tarkistetaan onnistuiko kirjautuminen, tämän jälkeen pääte ja notify kertomaan se
if ($mech->response()->header('Title') =~ m"^(STADINETTI | Etusivu | Sis��n kirjautuminen)") { print "Kirjautuminen epäonnistui\n"; } else { print "Kirjautuminen onnistui\n"; }
if ($mech->response()->header('Title') =~ m"^(STADINETTI | Etusivu | Sis��n kirjautuminen)") { $failed->show; } else { $success->show; }

Katsomo siirtynyt käyttämään M$ silverlightia 3

6) Videot eivät näy Linux / Moonlight -ympäristössä

Linux ei ole palvelun kannalta tuettu ympäristö. Palvelu ei toimi Moonlightin avulla Linuxissa.

Näin lukee MTV3 katsomon silverlight FAQ sivulla. Kiitos ihan vitusti, karkotitte juuri aika kasan potentiaalisia katsomon käyttäjiä. Nykypäivänä on fiksua kehittää palvelut toimimaan myös Linuxilla sillä sen päivittäinen työpöytäkäyttö on yleistä ja nousussa.

Aiemmin Linuxkäyttäjät joutuivat etsimään internetistä ohjeita mitä asentaa ja mitä tehdä että saisi katsomon windows media -muodossa tarjoamia ohjelmia katseltua mutta nyt niitä ei voi katsoa ollenkaan. Taino, tarjolla on vielä toistaiseksi windows media muoto mutta eiköhän sen tukeminen jossain välissä lopeteta. Jos YLEn areena ja Nelosen ruutu on saatu tukemaan kaikkia käyttöjärjestelmiä niin ei pitäisi olla maikkarille ylivoimaisen vaikeaa. Itseasiassa maikkarilta oli todella rohkea veto siirtyä silverlightiin sillä Microsoft päätti luopua sen kehittämisestä.

Itse en tule katsomaan enää maikkaria kaapelin, antennin tai minkään muun vastaanottimen avustuksella, enkä lukemaan mtv3.fi uutisia. Niin isona mokana tätä pidän ja suosittelen muitakin alkamaan boikotoimaan maikkaria.

DC-hubin ylläpitäjälle neljä kuukautta ehdollista ja 300k hyvitysmaksuja 0

Kolme päivää sitten Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa todistettiin taas, ettei Suomen oikeuskäytäntö ja oikeusasteiden tietotekniikan tuntemus ole kohdallaan. Turkulainen mies (kutsutaan jatkossa henkilö A) tuomittiin DC-hubien ylläpitämisestä 300 000 euron korvauksiin, neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen sekä menettämään tietotekniikkaa huomattavan rahallisen arvon edestä valtiolle. Tuomio sekä tuomilauselma ovat yhteensä 20 sivua (lataa), koitan tässä kirjoituksessa poimia sieltä omiin silmiin sattuneita seikkoja.

Heti sivulla kaksi osoitetaan että käräjäoikeudella ei ole tapaukseen liittyvät tietotekniset seikat hallussa; “- – valmistanut luvatta kopioita musiikki-, elokuva-, ja peliteoksista ja saattanut luvatta valmistamiaan teoksia yleisön saataviin tarjoamalla niitä ladattavaksi tietoverkossa, joka on ollut DirectConnect -vertaisverkko siten, että hän on iIman oikeuden haltijoiden lupaa muuhun kuin yksityiskäytöön valmistanut kopioita edellä mainituista teoksista, jotka hän on saattanut yleisön saatavile pitämällä niitä tietoverkossa edelleen kopioitavana.”

DirectConnect-verkon toimintaperiaate perustuu siihen, että jaettava materiaali on käyttäjien omilla koneilla eikä DC-hubin palvelimella. Hubin ainoa tarkoitus on kertoa lataajalle, mistä hänen haluamansa tiedoston voi ladata eli toimia hieman perinteisen puhelinluettelon tapaan. Suurin osa tämänkaltaisista palveluista kuitenkin edellyttää, että jaat materiaalia tietyssä suhteessa pystyäksesi itse lataamaan sekä säilyttämään tunnuksesi palvelussa. Tämän seikan ei kuitenkaan tulisi raskauttavasti vaikuttaa tuomioon sillä henkilö A ei ole harjoittanut toimintaa ansaintatarkoituksissa eikä tiedettävästi olekkaan tienannut latin lanttia ylläpitämällä muun muassa suosittua Jakopiste-hubia.

Syyttäjä vaati vuonna 2007 tehdyn ratsian yhteydessä takavarikoidun tietotekniikan tuomitsemista rikoksentekovälineenä valtiolle. Takavarikoituihin tavaroihin kuului: keskusyksikkö, D-link-reititin, näyttö, hiiri, näppäimistö, Ciscon modeemi, kaksi verkkokaapelia, 432 Gt:n kovalevy, tietokone sekä toinen Ciscon modeemi. Syyttäjä jättää tyystin huomioimatta, että kyseisillä takavarikoiduilla laitteilla on varmasti harjoitettu myös muutakin kuin laitonta toimintaa ja että kovalevyillä sijaitsi varmasti henkilön A henkilökohtaisia sekä suurella todennäköisyydellä tärkeitäkin asiakirjoja. Käräjäoikeuden päätöksellä edellämainitut tavarat määrättiin valtiolle menetetyksi. Kuka siis korvaa henkilölle A hänen henkilökohtaisen kadonneen datansa? Uskon, ettei kukaan.

Vain muutama kuukausi sitten KKO teki ennakkopäätöksen, ettei kovalevyä tai muuta tietotekniikkaa voida tuomita valtiolle menetettäväksi rikoksentekovälineenä vaan kovalevyt sekä muut tarvikkeet (kuten näppäimistöt ja modeemit) tulee palauttaa laittoman materiaalin poistamisen jälkeen. Käräjäoikeuden päätös ei siis vastaa korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä, ja toivonkin että henkilö A valittaa päätöksestä Turun hovioikeuteen ja asia palaisi käsittelyyn.

Asianomistajat esittivät suuria hyvitys- sekä korvausmaksuvaatimuksia, joiden kokonaismääräksi muodostuu yli 300 000 euroa, muun muassa IFPI Finland ry esitti 2 029 471,40 euron korvausvaatimuksen, Teosto ry puolestaan vaati 217 075 euroa. Joillain asianomistajilla oli kuitenkin pysynyt pää viileänä, ja pienimmän hyvitysmaksuvaatimuksen esitti Suomen elokuvatuottajien keskusliitto SEK ry: 21 euroa. Käräjäoikeuden päätös kuitenkin pienensi hieman summaa, jonka henkilö A joutuu maksamaan, esimerkiksi SEK ry:lle määrättiin maksettavaksi vain 13 euroa korkoineen. Kaikista hyvitys- ja korvausmaksuista kuitenkin koostuu 307 450 euroa korkoineen, ja summa on täysin kohtuuton ja oletettavasti pilaa henkilön A elämän lopullisesti, sillä kenelläkään ei ole varaa maksaa tuon kaltaisia “korvauksia” korkojen kera. Yksi kansalainen lisää sossun kortistoon.

Sivulla 7 toiminnasta pyritään antamaan järjestäytyneen rikollisuuden kuva, vaikka todellisuudessa tämänkaltaisissa palveluissa on kyse vain siitä, että joku pukkaa palvelun päälle, ja ihmiset alkavat käyttää sitä samalla tavoin kuin käyttävät mahdollisesti muitakin vastaavanlaisia palveluita. Toiminnan järjestäytymisessä ei vain olisi mieltä, sillä ylläpitäjät harvoin tavoittelevat taloudellista hyötyä tai haittaa jollekin tietylle yhtiölle. “Rikoksen aiheuttaman haitan ja vahingon arvioinnissa on lisäksi huomattava se oikeudessa riidattomaksi todettu seikka, että henkilön A ylläpitämäillä tiedostojenjakopalvelimila jaossa ollutta aineistoa on ollut mahdollsta levittää rajoitusetta myös muissa vastaavissa palvelimissa. Henkilön A ylläpitämät tiedostojenjakopalvelut ovat olleet osa tällaisten palvelujen muodostamaa ketjua.” Lainaus antaa myös ymmärtää, että henkilö A laitetaan vastuuseen siitä että hänen perustamansa palvelun käyttäjät mahdollisesti ovat laittaneet Henkilön A palvelun avulla saadun tiedoston jakoon muuallekin. Toisin sanoen häntä rangaistaan palvelunkäyttäjien rikkeistä. Mielenkiintoista onkin huomata, ettei yhtäkään palvelun käyttäjää ole saatettu oikeuteen.

“Edellä selostetun pohjalta asiaa punnittuaan käräjäoikeus päätyi ratkaisuun,
jonka mukaan Henkilö A on tuomittava neljäksi kuukaudeksi vankeuteen.” Hyvitys- ja korvausmaksut sekä huomattavan määrän tietotekniikkaa menettäminen valtiolle ei riittänyt, vaan piti vielä määrätä neljä kuukautta ehdollista vankeutta, selvähän se. Henkilön A koeaika päättyy loppuvuodesta 2012, hänet voidaan määrätä ehdottomaan vankeuteen, jos hän tekee koeaikana rikoksen.

Tähän väliin voidaan ottaa lainaus Iltalehden sivulta: “Vastasyntynyt kuoli vessanpönttöön – Nuorelle äidille ehdollista“, “Vastasyntyneen lapsensa vessanpönttöön jättänyt nuori äiti tuomittiin puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen perjantaina. Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden mukaan alle 25-vuotias nainen syyllistyi törkeään kuolemantuottamukseen.”

Missä on suhteellisuudentaju? Kuolemantuottamuksesta saa puoli vuotta ehdollista vankeutta, mutta tekijänoikeusrikoksesta yli 300 000 euroa hyvitysmaksuja sekä neljä kuukautta ehdollista. Kuolemantuottamus on kuitenkin huomattavasti vakavampi asia, silloin joku kärsii teosta konkreettisesti, kun taas Henkilön A tapauksessa ei voida todistaa haittaa tapahtuneen.

Käräjäoikeuden päätöksellä Henkilö A velvoitetaan suorittamaan seuraavat hyvitysmaksut;
*Teosto ry/NBC 29 375 euroa
*IFPI Finland ry:lle 274 504 euroa
*SEK ry:lle 13 euroa
*Paramount picturesille 939 euroa
*Centyry Fox Filmille 94 euroa
*Universalille 951 euroa
*Warner brosille 38 euroa

Yhteensä tämä tekee aiemminkin mainitsemani 307 450 euroa korkoineen, lisäksi pitää muistaa, että Henkilö A on velvoitettu myös maksamaan oikeudenkäyntikuluja 3 000 euroa.

Tekijänoikeuslakia tulisikin pikaisesti muuttaa ja kopioiminen yksityiseen käyttöön laillistettava. On aivan turha koittaa kitkeä asiaa, jota tapahtuu joka tapauksessa laeista piittaamatta. Yhteiskunnan tulisi muuttua ja lainsäädännön seurata aikaa, mutta tekijänoikeuslain perustana on kuitenkin vuonna 1961 säädetty laki, jota on pikkuhiljaa muutettu ja lähinnä tiukennettu. Ihmisten elämien pilaaminen kohtuuttomilla korvausvaatimuksilla tulee lopettaa.

“Muista äänestää ensi vaaleissa oikein. Tai edes äänestää.”

teh IRC 0

Teh IRC on hassu paikka, tässä eräs keskustelu sieltä.

<^> Mä ainakin kuolasin miehiä joilla oli unix pohjanen
<^> nomnom
<@SipuliSopuli> ^: saaks lisäpojoja siitä et säätää kans internetseissä?
<^> Kyllä
<^> Ah, kun ajattelenkin niin alkaa kostua mmmmm
<^> Osaathan 10sormijärjestelmän?
<@SipuliSopuli> tottakai
<^> Kasaatko koneen näppärästi ja purkaat myös?
<@SipuliSopuli> ei tulis muuten irkkaamisesta mitään
<^> Mä en osaa 10järjestelmää ja silti irkkaan
<@SipuliSopuli> no, kyllä sitä pöytäkoneista tietämystä kasaamiseen löytyy
<^> Kui nopeasti kasaat koneen ja asennat sen fyysisesti ja henkisesti?
<@SipuliSopuli> mitä mä nyt uskaltaisin heittää…
<@SipuliSopuli> ku en oo ihan niin pöytäkonemiehiä
<^> Osuuko tökkelit oikeisiin portteihin ekalla yrityksellä ;)
<@SipuliSopuli> tottakai, on niitä lauantaiasennuksia tullut tehtyä ;D
<^> Mmm… 10sormijärjestelmä ja porttien tökkiminen ….

niin siinä sitten käy kun alottaa jutustelun söpöyden kanssa…

Seuraava sivu »