“Vaihtamalla paranee” 0

Eilen, oi sitä riemua eilen kun luin Kaisa Rastimon siirtyneen vihreistä demareihin. Kaisalla oli mennyt niin monta kertaa spagetti ja kengännauhat sekaisin että vihreiden uskottavuus alkoi lähentyä yhden kukkahattutädin takia jo nollaa, vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi totesikin Vihreälle langalle eilen

Huokaisin helpotuksesta kuullessani uutisen. Hänen kanssaan piti vääntää ihan joka asiasta

Ei hetkeäkään kuin Rastimo oli tilittämässä loikkauksen syitä, ja taas tavalliseen tapaansa päästellen olkiukkoja sekaan

Vihreissä on jäseninä paljon hakkereita, joiden toimintaa ohjaa idealistinen hakkerietiikka: netissä kaikki tieto on vapaata ja kaikki tuottavat tietoa. Hakkereille tämä tarkoittaa, että myös musiikin ja elokuvien pitää olla vapaassa levityksessä internetissä.

Wikipedian mukaan hakkeri tarkoittaa ohjelmoijaa tai edistynyttä tietotekniikan tai verkon käyttäjä. En usko Kaisan hakeneen aivan tätä termiä vaan koitti sanoa että vihreät ovat muuttumassa piraatimmaksi, mikä on positiivinen asia omasta mielestäni. Vihreiden elinkeinopoliittisessa ohjelmassa halutaan tekijänoikeuksien suoja-aika sitoa teoksen syntyhetkeen eikä tekijän kuolemaan, Kaisa ei voi tätä sulattaa sillä pitäähän hänen lastenlastensa saada elää rahoilla jotka isoäiti kuittasi tekemällä pari elokuvaa.

PS jos Kaisa luet tämän blogauksen niin kertoisitko kommentteihin miten se Jokapiraatinoikeuden lukeminen edistyy, kun lupasit kommentoida sitä kunhan saat luettua mutta ei ole kuulunut mitään puolen vuoden ja kahden kirjan lähettämisen jälkeen. Muuten onnea valitsemallesi tielle, toivottavasti sinusta ei tule samanlaista puolueseilaajaa kuin Leo Hiltunen.

Päiväkahvit näppäimistölle 4

Selailin aamulla uutisia ja huomasin YLEn kohta entisen toimitusjohtajan Mikael Jungnerin pitävän tiedotustilaisuuden. Heräsi heti vähän olo että mitä vittua jäbät, nyt siten satuin erheissäni lukemaan hs.fi uutisia ja huomasin Jungnerin lähtevän mukaan SDP:n puoluesihteerikisaan mukaan ja lisäksi on kiinnostunut ehdokkaaksi asettumisesta 2011 eduskuntavaaleissa.

Onneksi olin juonut kahvini ennen uutisen lukua, muuten se olisi pärskähtänyt näppäimistölle ja sitä olisi ollut ilkeä putsata.

Toisena asiana mainittakoon ACTA ja siihen liittyvä Jyrki Kasvin tämänpäiväinen bloggaus. Hän oli saanut virallista tietoa eduskunnassa sopimuksesta (tosin ei sopimusluonnoksia) ja päällä oli ollut SALASSAPITOMÄÄRÄYS -leima, Kasvi muisteli saaneensa ensimmäsitä kertaa seitämän vuotta kestäneen kansanedustaja uran aikana kyseisellä leimalla varustetun paperipinon.

Iloittakoon vielä siitä että sukunimelläni hakiessa tämä sivusto on ensimmäisenä ja etunimellä haettaessa kuudes tulos.

HS.fi uutinen Jungnerin lähdöstä puoluesihteerikisaan

Jyrki Kasvin bloggaus ACTAsta “Herkkusienten sielunelämää”